otsikko

Tervetuloa!

Tervetuloa Geitunguriin, virtuaaliseen islanninhevostalliin. Olen ensimmäisestä islanninhevosvaelluksestani lähtien ihastellut islanninhevosia, kun minulle sitten tarjottiin islanninhevostammaa ostettavaksi halvalla, päätin toteuttaa unelmani. Kun islanninhevosia sitten vain alkoi kertymään, päätin tarttua tuumasta toimeen ja rupesin metsästämään tilaa, jossa pitää suurehkoa islanninhevostallia.

Kauan sainkin metsästää, mutta vihdoin vuoden 2009 huhtikuussa löysin tuttavien kautta myytävän hevostilan virtuaalisen Kanadan alueelta. Tila ympäristöineen oli upea, kaksi puna-valkoiseksi maalattua isoa tallirakennusta, kaksi isoa pihattoa, paljon hiekka- ja nurmipohjaisia tarhoja sekä ehdottomasti upeat maastot. Olin aivan myyty, joten kaupat tehtiin saman tien, ja eikun remontin jälkeen muuttopuuhiin.

Remontti kesti vain hetken, koska remontoitavaa ei oikeastaan ollut paljoa. Pääosin remonttiaika kului uusiin maalipintoihin sekä sähköaitojen lankkuaidoiksi vaihtoon. Ainut minkä jouduimme tekemään uusiksi, oli ovaalin muotoinen rata askellajikilpailuja varten, kenttähän tilalta löytyi jo valmiiksi.Vihdoin huhtikuun 30. päivä islanninhevoseni pääsivät muuttamaan tilalle.

Geitungur painottuu islanninhevosilla kisaukseen sekä islanninhevoskasvatukseen. Tavoitteenamme onkin luoda uutta kantaa Suomen virtuaaliseen islanninhevoskantaan, joka on aikojen saatossa päässyt pienentymään uhkaavasti. Painotamme hevosiimme, jotta kasvatit saisivat tukevan lähtöalustan omaan elämäänsä.

Kilpailut tilalla järjestetään yhteistyössä Jewel Ponyridersin kanssa, ja kaikki kilpailumme tulevat olemaan avoimia vain islanninhevosille.

terveisin Snifffe VRL-2070, JPR

Viim. päivitys 03.07.2009. 21:10:27.

Ulkoasun ja kuvan © Snifffe

Virtuaalitalli -- Virtuaalihevonen