Karmiinin Kasvoton
| SYNTYNYT | 18.02.2008 ikääntyminen | OMISTAJA | Ilomantsi |
| ROTU, SKP | suomenhevonen, ori | KASVATTAJA | Karmiini |
| SÄKÄKORKEUS | 157cm | PAINOTUS | esteratsastus |
| VÄRI & MERKIT | prt, sek ti oej ktv & jvko | KOULUTUS | ko. heA, re. 120cm |
| REKISTERINUMERO | VH-44929 | SAAVUTUKSET | ei saavutuksia |
tuntematon sotilas
Karmiinin Kasvoton, tutummille Kari, on perinteinen ori – riehakas. Tammojen perässä se kyllä aina jaksaisi juosta, vaikkei mitään muuta niin mielellään teekään, sillä ehdottoman omapäinenhän hän on myöskin. Käsitellessä ja hoitaessa se osaa toisinaan olla oikea punainen paholainen, kuitenkin sädekehä korvien ympärille löytyy aina tarpeen vaatiessa, kunhan vähän ensin kaivellaan. Aika jörrikkä siis on ori perusluonteeltaan, aito perussuomalainen.
Hoitaessa Kari on aika perus jötikkä, seisoo ihan kivasti paikoillaan ilman vastaan hangoittelua, kunhan ei liikaa tarvitse nöyrtyä jatkuvasti, kuten väistellä ihmistä. Tämä kiltteys kuitenkin tipahtaa äkkiä lattiasta läpi jos sen kanssa rupeaa liikaa tappelemaan esimerkiksi väistelystä tai läpsimään satulavyön kiristyksessä sen nostellessa hiukan takajalkojaan tai hampaitaan kalistellessa. Sitä ei kuitenkaan täysin niskanpäälle pidä päästää, vaan käsitellä lempeän johdonmukaisesti. Se on kuitenkin 500 kiloinen vastus tappovarusteineen. Mutta kunhan yhteisymmärryksessä pysytään, Kari seisoo nätisti ja on muutenkin mukava käsiteltävä. Vaikka luulisi, että hevonen rauhoittuisi esimerkiksi käytävällä ollessaan sidottuna kummaltakin puolelta seiniin, ei se Karin kanssa tepsi. Se vain hermostuu siitä, kun sitä yritetään kahlita totaalisesti paikoilleen ja rupea vetämään siinä korkean koulun piaffea, jolloin varpaat voivat olla todellisessa hengenvaarassa. Karsinassa se kyllä seisoo paikoillaan. Taluttaessa Kari kulkee kohteliaasti vieressä tai sitten vetelee taluttajaansa tammojen perään hurjaa vauhtia.
Ratsastaessa Kari on samanlainen kuin käsitellessäkin, se ei siedä jos sille ollaan liian kova tai sitä yritetään pakottaa johonkin. Se on nimittäin kovan kuorensa alla herkkä poika. Sitä ratsastaessa pitääkin olla ovela, tehdä kaikki hiukan kiertoteitä ja olla sitä reippaasti edellä. Sitten kun sen kanssa yhteistyö pelaa, minkä toimimiseksi saaminen ei ole temppu eikä mikään, Kari menee helposti muotoon ja pysyy siellä. Josset sitten satu nyppäisemään liikaa ohjasta, antamalla epäselviä ohjeita tai liikaa pohjetta, silloin se menee lukkoon ja näyttää todella hyvin tyytymättömyytensä. Pää ainakin nousee äkkiä eikä varmasti tee mitään enää. Se tässä hevosessa on, että sen kanssa pitää olla niin täydellinen. Kari on vain päättänyt, ettei tyydy vähään enää vaan vaatii ratsastajaltaan melkein mahdottomia. Sen vuoksi hankaluudet Karin kanssa ovat arkipäivää, mutta rauhallisella toiminnalla se usein toimii. On sillä niitäkin ratsastajia ollut, jotka pärjäävät sille täydellisesti ilman mitään raivopukkeja tai pään nostoja, mutta se onkin sitten jo hiukan korkeampaa matematiikkaa. Kouluratsastuksessa ori on enemmänkin tällainen nipottaja, mutta esteillä se antaa enemmän anteeksi. Se unohtaa tuollaiset suu- ja kylkiongelmat unohtuvat ja se innostuu silminnähden. Nipottavasta miekkosesta muuttuu estehai. Se osaa valita juuri passelin hyppykohdan kunhan sitä vain osaa hiukan ohjeistaa siinä pienin avuin, muuten se hyppää noin kolmen metrin päästä. Muuten oikein ihana esteillä, toimii ajatuksella ja tekee puolet aivan itse. Mutta liikaa nyppimistä ja pohjetta ori menettää hermonsa.
Kisapaikalla Kari on sellainen kuin voikin kuvitella, ei ole
todellakaan paikallaan, yrittää kärkkäästi tammojen perään, hirnuu
jokaiselle liikkuvalle ja on entistäkin pahempi kaikin puolin
käytökseltään. Varmasti on tavallistakin tarkkavaisempana virheitä
odottamassa ratsastajan suunnalta ja entistäkin innokkaampi
naistenmies. Mutta rauhallisella ja kylmäverisen päättäväisellä
käsitellyllä selviää tämänkin kanssa kaikesta.
(© Rops.)
Isi ja äiti ovat todella upeita!
| i. Onnen Nikolas | ii. CH Mauno | ||
| ie. Kärnäkän Tilulei | |||
| e. Sannin Suometar KRJ-IV | ei. Kivisen Hurmuri SLA-I, YLA 3 | ||
| ee. Ikuisuus Eilisestä SLA-I, YLA 2 | |||
Pikku Karit?
Karmiinin Kasvoton ottaa elämänsä aikana vastaan korkeintaan 10 tammaa. Tammojen on edustettava samaa rotua kuin ori, mutta kovinpaljon muita vaatimuksia meillä ei ole. Varaukset hoituvat sähköpostin välityksellä.t. ILO Kapriina, s. 06.10.08 (e. Rusinan Pipariina) - om. Meleni
t. ILO Tulmaria, s. 09.10.08 (e. Vaapukan Tuulia) - om. Kiistaton
Jätkä ei ole jätkä ilman kilpailuviettiä...
Kalenterissa vain sijoitukset.Esteratsastus (ERJ):
27.03.2008, Evesans Ponies, ERJ, 70cm, 1/36
27.03.2008, Evesans Ponies, ERJ, 80cm, 3/36
12.06.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 5/49
12.06.2008, JPR, ERJ, lk. 90cm, sij. 6/42
12.06.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 5/49
12.06.2008, JPR, ERJ, lk. 110cm, sij. 4/33
12.06.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 5/49
26.06.2008, Daron Warmbloods, ERJ, lk. 100cm, sij. 5/44
26.06.2008, Daron Warmbloods, ERJ, lk. 90cm, sij. 6/54
26.06.2008, Daron Warmbloods, ERJ, lk. 80cm, sij. 3/56
10.06.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 5/63
10.06.2008, JPR, ERJ, lk. 110cm, sij. 3/44
15.07.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 2/63
15.07.2008, JPR, ERJ, lk. 90cm, sij. 6/77
02.08.2008, JPR, ERJ, lk. 100-110cm, sij. 5/78
02.08.2008, JPR, ERJ, lk. 90cm, sij. 8/101
03.08.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 1/85
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 2/81
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 100-110cm, sij. 6/42
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 5/81
18.10.2008, JPR, ERJ, lk. 100-110cm, sij. 4/67
30.07.2008, kutsu, ERJ, lk. 110cm, sij. 2/40
02.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 100cm, sij. 5/36
04.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 100cm, sij. 8/69
05.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 110cm, sij. 3/68
08.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 100cm, sij. 2/40
08.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 110cm, sij. 1/33
08.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 100cm, sij. 5/40
09.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/45
10.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 110cm, sij. 3/40
10.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 100cm, sij. 2/31
10.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 80cm, sij. 2/44
10.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 90cm, sij. 5/44
10.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 110cm, sij. 4/38
11.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 80cm, sij. 1/44
11.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 90cm, sij. 2/44
11.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 80cm, sij. 3/15
11.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 100cm, sij. 3/29
12.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 80cm, sij. 4/15
12.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 100cm, sij. 4/23
12.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 60-80cm, sij. 7/50
12.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 90cm, sij. 1/13
13.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 80cm, sij. 4/21
14.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 70-80cm, sij. 4/33
14.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 70-80cm, sij. 1/33
22.08.2008, kutsu, ERJ, lk. 90cm, sij. 2/84
04.11.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 5/69
04.11.2008, JPR, ERJ, lk. 90cm, sij. 7/72
Näyttelyt:
-
muut kilpailut:
27.06.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 7/70
27.06.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 3/70
27.06.2008, JPR, KRJ, lk. vaB, sij. 3/58
27.06.2008, Daron Warmbloods, KRJ, lk. heB, sij. 9/97
13.07.2008, JPR, KRJ, lk. KN Special, sij. 4/35
28.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 4/71
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. KN Special, sij. 4/55
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 3/90
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. KN Special, sij. 4/55
24.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heB, sij. 1/125
27.10.2008, JPR, KRJ, lk. heA, sij. 3/66
30.10.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 6/78
01.11.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 5/78
10.12.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 3/74
10.12.2008, JPR, KRJ, lk. KN Special, sij. 3/50
24.01.2009, JPR, KRJ, lk. KN Special, sij. 6/73
Tämä on virtuaalitalli, jokainen hevonen on siis virtuaalihevonen!