


Kasvatustoiminta

Kasvatteja Ilomantsissa syntyy muutamia vuodessa, ihan tiinehtyvyysprosentin mukaan. Ketään tammaa emme pyri vuosittain astuttamaan, vaan hevosilla kilpaillaan myös runsaasti. Kasvattimme tunnistaa liitteestä ILO, joka löytyy kasvattiemme nimien alusta tai lopusta.
Meillä tammat kantavat varsojaan 1 viikon, jonka jälkeen varsa saa rauhassa olla emänsä kanssa kunnes viikon kuluttua varsa vieroitetaan ja myydään uudelle omistajalle.
Myyntiehdot

¬ Kasvattajaksi on ehdottomasti linkitettävä Ilomantsi
¬ Sivut ovat lähetettävä meille mailiin ilomantsi@gmail.com 2 viikon sisällä ostosta tai se menee uudestaan myyntiin
¬ Kasvatin nimeä, rotua eikä syntymäpäivää saa vaihtaa.
¬ Kasvatin uusista sivuista on ilmoitettava.
¬ Kasvattiamme ei saa myydä eteenpäin, vaan se on aina palautettava Ilomantsiin.
¬ Kasvatit myydään vain hyvään ja aktiiviseen kotiin. Meillä on oikeus ottaa kasvattimme takaisin, jos sivuja ei ole päivitetty kolmeen kuukauteen.
¬ Kun kasvatti kuolee, sille pitää tehdä muistosivu, jonka osoite pitää lähettää meille.
Kasvatit 2008
30.06.2008, t. Vilhelmiina ILO, (Rusinan Pipariina x Raadelman Joosua), om. Ilomantsi
07.06.2008, t. Sylvin ILO, (Susamuru x Pikku-Vinssi), om. Shyl-perkl
02.06.2008, o. Kirivoro ILO, (Dein Talvikki x Käry-Kävi LIL), om. Gabrielle
02.06.2008, t. ILO Karelia, (Gneissin Karenina x Käry-Kävi LIL), om. Ilomantsi
08.05.2008, t. Kerttu Kertaa Kerttu ILO, (Aino-Kaisa x Pikku-Lintu), om. Shyl-perkl / Tiilikanoja
01.04.2008, t. ILO Leinikki, (Ilotar KIR x Hurmion Waltteri), om. Jenn., Bleyena
02.03.2008, t. ILO Orvokki, (Susamuru x Siniverhon Unelias), om. Ilomantsi
18.01.2008, o. ILO Sooloilija, (Soihtutyttö x Samoilija), om. Karmiini
Kasvatit 2007
18.08.2007, o. Kovanaama ILO, (Soihtutyttö x Pikku-Lintu), om. Vipeltäjä
23.08.2007, t. Pikku ILO, (Huvikumpulan Helmi x Pilviponin Salamanteri), om. Heidi F.
10.10.2007, o. Vauhditon ILO, (Syksyn Halipula x Pilviponin Salamanteri), om. Sanni S.
12.10.2007, t. ILO Pilleri, (Huvikumpulan Helmi x Huvikumpulan Viljami), om. Sirja