Tauko, jos haluat kasvattisi takaisin ota yhteyttä suvitsu@gmail.com

Hurmion Waltteri

SYNTYNYT 07.07.2007 ikääntyminen OMISTAJA Ilomantsi
ROTU, SKP suomenhevonen, ori KASVATTAJA Hurmion tila
SÄKÄKORKEUS 149cm PAINOTUS estepainotus
VÄRI & MERKIT tprt, iti kpt mtj jvko KOULUTUS ko. heA, re. 110cm, me. 100cm
REKISTERINUMERO VH04-018-4884 SAAVUTUKSET VIR MVA Ch, KTK-II, YLA3

ÄLÄ KOPIOI! ÄLÄ KOPIOI!

Vikkelä poikako?

Yleisesti Waltteri on oikein persoonallinen tapaus. Se keksii mielellään kaikenlaista jäynää, eikä säheltämisestä meinaa tulla ikinä loppua. Pohjimmiltaan ori on kuitenkin aika arka, sillä kun hiemankin korottaa ääntään, loukkaantuu Waltteri heti, kieltäytyen yhteistyöstä. Poika ei silti onneksi ole kovin pitkävihainen ja se onkin helposti lahjottavissa vaikkapa porkkanapalan turvin… Omalaatuisen luonteensa lisäksi Waltteri on hurjan kova kuopimaan. Jos pojan pitää kiireisenä, ei se muista tapaa, mutta kerran kuopimisen keksittyään Waltteri tarjoaa aina viiden sekunnin sisään kiellosta, että josko nyt olisi lupa vähän vispata etujalkaa. Waltteri pitää kuopimisen ohessa tammoista. Jos jonkinnäköinen leidi kulkee nenän ohi rotuun tai ikään katsomatta, jatkuu vimmattu kiljuminen vielä senkin jälkeen kun unelmien nainen on kadonnut kulman taa. Waltteri ei tamman kuvat silmissään säästele myöskään pystyhyppyjä, joten orin mielestä niin kovin turhat ihmis-hemmot ovat vaaravyöhykkeellä. Poika onkin syytä sitoa aina hoitaessa kahdelta puolelta kiinni.

Hoitaessa Waltteri on kohtalaisen levoton, hyörii enimmäkseen edes-takaisin ainakin sen verran, kun naru vain antaa periksi. Waltteri vaikuttaa aina alussa levottomuuden lisäksi kovin jännittyneeltä mutta se rentoutuu mukavasti kun aloittaa harjaamisen. Kun selkää harjaa, Waltterin alahuuli venyy ja silmät painuvat umpeen, mahan alta sipaistessa ilme on kuitenkin täysin toinen. Waltteri siis kutiaa kamalasti mahasta, joten harjan kanssa on edes oman turvallisuutensa vuoksi oltava nopea. Kaviot nousevat hurjan kivasti, eikä Waltteri käyttäydy mitenkään muuten kovin erikoisesti hoitaessa.

Ratsastaessa Waltteri on todella ihana, se on niin suustaan kuin kyljistään herkkä. Koulussa ori on siis mukava, sillä hyvä ratsastaja saa sen helposti peräänantoon. Waltteri kuitenkin tylsistyy nopeasti, jos samaa asiaa treenataan monta kertaa peräkkäin, eikä sillä peräänannosta huolimatta ole kovin suurta motivaatiota koulukiemuroihin. Esteet sensijaan ovat orin intohimo. Kipinöiden voi suorastaan nähdä syttyvän Waltterin silmissä sen huomatessa, että tuo ratsastajahan onkin oikeesti ohjaamassa mua esteelle. Waltteri hyppää hyvällä tekniikalla ja mielellään, eikä arastele arvioida itse sopivaa ponnistuspaikkaa. Orin on myös helppo pysytellä sopivassa ratatemmossa, se on nopea ja intoa löytyy.
Rosanna)

Isi ja äiti ovat todella upeita!

i. Ruhtinas ii. Pojan-Kloppi
ie. Tytön-Tahto
e. Wilhelmiina ei. Montello
ee. Hermiina

tulossa

Pikku Waltterit?

Hurmion Waltteri astuu elämänsä aikana korkeintaan 10 tammaa. Tammojen on edustettava samaa rotua kuin ori, mutta kovinpaljon muita vaatimuksia meillä ei ole. Astutusmaksu on 100v€, ja varsamaksu 250v€. Emme kuitenkaan peri varsamaksua, jos sattuu niin ikävästi, että varsa syntyy kuolleena. Maksut maksetaan sähköpostin välityksellä varsan syntymän jälkeen. Myös varaukset hoituvat sähköpostin välityksellä.

t. ILO Leinikki, s. 01.04.08 (e. Ilotar KIR) - om. misery.
o. ILO Hemminki, s. 07.07.08 (e. Huvikumpulan Helmi) - om. Leighton showjumping & dressage
o. ILO Vilhelmi, s. 28.09.08 (e. Sylitanssi NP) - om. Miia R.
o. ILO Ruslana, s. 24.10.08 (e. Ristiina KIR) - om. Headway
o. ILO Hurmos, s. 16.12.08 (e. Sylitanssi NP) - om. Ilomantsi

Mies ei ole mies ilman kilpailuviettiä...

Kalenterissa vain sijoitukset.

Estekilpailut:
24.10.2007, BR Team, ERJ, lk. 100cm, sij. 7/122
26.10.2007, BR Team, ERJ, lk. 90cm, sij. 6/119
21.10.2007, Heijastus, ERJ, lk. 90cm, sij. 4/19
24.10.2007, Owewken Stud, ERJ, lk. 90cm, sij. 3/30
23.10.2007, RR, ERJ, lk. 80cm, sij. 2/40
31.10.2007, Fiktio, ERJ, lk. 100cm, sij. 1/30
31.10.2007, Fiktio, ERJ, lk. 100cm, sij. 4/30
31.10.2007, Fiktio, ERJ, lk. 100cm, sij. 3/30
20.11.2007, Shagya Valíant, ERJ, lk. 100cm, sij. 7/50
10.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 80cm, sij. 4/67
05.11.2007, FSRa, ERJ, lk. 80cm, sij. 3/49
03.11.2007, FSRa, ERJ, lk. 90cm, sij. 6/48
18.11.2007, Karmiini, ERJ, lk. 100cm, sij. 1/72
17.11.2007, YO-team, ERJ, lk. 90-100cm, sij. 3/45
17.11.2007, Prejudice, ERJ, lk. 90cm, sij. 4/73
16.11.2007, Winkelhock, ERJ, lk. 90cm, sij. 4/25
12.11.2007, Silhuet, ERJ, lk. 90cm, sij. 1/15
11.11.2007, Haylie, ERJ, lk. 110cm, sij. 4/36
06.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 90cm, sij. 1/23
06.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 100cm, sij. 3/22
06.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 90-100cm, sij. 1/48
22.11.2007, Ghazi Arabians , ERJ, lk. 80cm, sij. 1/50
12.01.2008, HPonies, ERJ, lk. 100cm, sij. 8/95
14.01.2008, HPonies, ERJ, lk. 90cm, sij. 1/15
10.01.2008, Senjas Stables, ERJ, lk. 90cm, sij. 4/89
09.01.2008, Susilaakso, ERJ, lk. 110cm, sij. 4/40
30.01.2008, Noviembre Rio, ERJ, lk. 40-50cm, sij. 1/43
12.10.2007, BR Team, ERJ, lk. 80cm, sij. 3/75
12.10.2007, BR Team, ERJ, lk. 90cm, sij. 8/80
10.12.2007, BR Team, ERJ, lk. 100cm, sij. 1/47
26.03.2008, Huvitus, ERJ, lk. 50-60cm, sij. 4/25
26.03.2008, Huvitus, ERJ, lk. 60-70cm, sij. 1/25
27.03.2008, Evensans Ponies, ERJ, lk. 70cm, sij. 1/36
27.03.2008, Huvitus, ERJ, lk. 60-70cm, sij. 5/25
29.03.2008, Lupaus, ERJ, lk. 80-90cm, sij. 7/50
30.03.2008, Välähdys, ERJ, lk. 60-70cm, sij. 2/40
31.03.2008, Shadow, ERJ, lk. 80cm, sij. 4/114
09.04.2008, LAC, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/455
10.06.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 4/63
15.07.2008, JPR, ERJ, lk. 100cm, sij. 6/39
03.08.2008, JPR, ERJ, lk. 90cm, sij. 2/84
03.08.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 5/104
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 7/81
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 90cm, sij. 7/76
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 100-110cm, sij. 3/43
16.10.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 3/98
18.10.2008, JPR, ERJ, lk. 100-110cm, sij. 5/67
19.10.2008, JPR, ERJ, lk. 90cm, sij. 5/98
20.10.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 7/98
04.11.2008, JPR, ERJ, lk. 100-110cm, sij. 2/68
07.11.2008, JPR, ERJ, lk. 80cm, sij. 7/69

Näyttelyt:
06.11.2007, Lakea, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV3, IRTOsert, JS
10.11.2007, Chennye, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV3, IRTOsert, JS
13.11.2007, Fiktio, NJ, lk. Suomen(pien)hevosoriit, sij. LKV2, IRTOsert, JS
17.11.2007, Missway Stables, NJ, lk. suomen(pien)hevosoriit, sij. LKV2, IRTOsert, JS
24.11.2007, Unhola, NJ, lk. suomenhevosoriit (?), sij. LKV2 (?), IRTOsert, JS
17.10.2007, Cecilié Stud, NJ, lk. Suomenhevoset - muut varsat (aikuiskuvat) , sij. LKV1, BIS1, IRTOsert, JS
12.03.2008 Edmond, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV1, BIS5, MVAsert, JS, pt. Mira L
07.04.2008 Hiljaisuus, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV2, irtoSERT, JS, pt. Mira L
21.04.2008 Jasmine Lane, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV1, BIS1, MVAsert, JS, pt. Kati K
04.07.2008 Bouven, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV1, BIS2, MVAsert, JS, pt. Jaana L
17.07.2008 Haavelaakso, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV2, BIS1, MVAsert, JS, pt. Kata P
30.11.2008 Kvartetti, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV1, BIS1, MVAsert, JS, pt. Kati S
10.12.2008 Korpilaakso, NJ, lk. suomenhevosoriit, sij. LKV2, irtoSERT, JS, pt. Maria A

muut kilpailut:
05.10.2007, BR Team, KRJ, lk. heB , sij. 5/115
15.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 8/80
16.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 6/80
17.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 4/86
17.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heA, sij. 4/80
18.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 8/86
11.06.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 6/55
27.06.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 2/79
27.06.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 7/70
27.06.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 2/79
27.06.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 1/79
27.06.2008, Daron Warmbloods, KRJ, lk. heC, sij. 7/92
27.06.2008, Daron Warmbloods, KRJ, lk. heB, sij. 2/97
27.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 5/72
28.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 8/71
28.07.2008, JPR, KRJ, lk. KN Special, sij. 5/40
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. heA, sij. 4/58
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 9/90
01.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heA, sij. 2/61
02.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heB, sij. 8/79
24.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heB, sij. 4/125
27.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heA, sij. 9/120
30.10.2008, JPR, KRJ, lk. heA, sij. 5/65
23.01.2009, JPR, KRJ, lk. heA, sij. 3/33
02.11.2007, BR Team, KERJ, lk. CCI/CIC*, avoin (a-rata), sij. 7/49
© Ilomantsi 2007-2011 » Sivun alkuun
Tämä on virtuaalitalli, jokainen hevonen on siis virtuaalihevonen!