Boliwar of Jewel

SYNTYNYT 01.12.2008 ikääntyminen OMISTAJA Jewel Ponies, VRL-02073
ROTU, SKP shetlanninponi, ori KASVATTAJA Jewel Ponies, VRL-02073
SÄKÄKORKEUS 102cm PAINOTUS esteratsastus
VÄRI & MERKIT rautias KOULUTUS ko. heB, re. 70cm
REKISTERINUMERO VH05-017-4934 SAAVUTUKSET ERL-III


© PS Photos . Kuvissa oikeasti shet-o. ?, sivun tiedot eivät liity mitenkään ks. hevoseen.

Machoileva jääräpää

Bosse on yksi tallin vaikeimmista hevosista. Ori tunnistaa ihmisestä pienimmätkin epävarmuuden merkit ja käyttää ne häikäilemättä hyväkseen. Hoitajan yrittäessä karsinaan epävarmana, voi olla varma, että saa monosta ennen kuin on ehtinyt edes tajuamaan tilannetta. Ihmisen on siis oltava todella päättäväinen ja peitettävä arkuutensa käsitellessään Bossea. Kun oriin on saanut kunniallisesti riimun päähän ja selvittänyt muutamilla väistämisharjoituksilla sille, kuka on oikeastaan tallin pomo, sujuu hoitotoimenpiteet jo ihan kohtalaisesti.

Perusharjaus ei oriin mielestä ole mitenkään erikoinen asia, mutta kumisukaa kannattaa välttää. Bosse ei voi sietää kumisualla ”raapimista” vaan luimii ja äksyilee sellaiselle kovalle välineelle. Kavioiden putsaus puolestaan sujuu yleensä ihan helposti, jos ei lasketa sitä että ori ei itse malta kannatella jalkojaan, vaan antaa hoitajan tehdä kaiken työn. Onneksi shetlanninponin jalat eivät ole hirmu painavia.
Satuloinnista ja suitsimisesta ei myöskään tarvitse nostaa mitään haloota Bossen kanssa, se on alistunut kohtaloonsa ja lähtee loppujen lopuksi mielellään töihin.

Ratsastaessa Bosse onkin oikein mukava tapaus. Se on todella energinen ja vauhdikas poni, mutta pysyy silti helposti ratsastajan otteessa. Kouluratsuna Bosse on sellaista keskiluokkaa, kyllä se vaaditut liikkeet tekee, mutta valitettavasti sillä ei riitä kapasiteettia helpoimpia luokkia pidemmälle. Harrasteratsuna se toimii kuitenkin koulussakin ihan kiitettävästi.
Esteet ovatkin enemmän Bossen alaa. Yksittäisiä esteitä se pääsee todella korkealta omaan kokoonsa nähden, eikä suurehko ratakaan tuota ongelmia. Bossen hyppytyyli on hyvin elastinen ja se etenee esteille kivalla tempolla.

Kilpailuissa Bossen keskittyminen hieman herpaantuu, kun sen täytyy machoilla kaikille tammoille. Kisapaikalla ratsastajan onkin oltava koko ajan valppaana, jotta ori ei pääse pinkomaan omille teilleen. Lähtömerkin saatuaan Bosse kuitenkin ymmärtää idean ja tekee radalla parhaansa.

Perhe on pahin!

i. VIR MVA Ch Bye Benson KTK-II, YLA2, ERJ-I, SHLA-I ii. Yager Meister iii. Yokun's Yentel EVM
iie. Urban Cowgirl EVM
ie. Korall SWE YLA2, ERJ III iei. Murell SWE EVM
iee. Karmen Q EVM
e. VIR MVA Ch Crowvalley Rosalyn KTK-III, ERJ-I, SHLA-II ei. VIR MVA Ch Lukas v.d. Norwood YLA3, KTK-III, ERJ-II eii. Sylvester of Alysdare EVM
eie. Benedicta v.d. Norwood EVM
ee. VIR MVA Ch Tulpandals Linnea YLA2 eei. Mårten K EVM
eee. Henrike v.d. Cadassi EVM

Mini Bosset?

Boliwar of Jewel ei ole tällä hetkellä tarjolla jalostukseen.

27.03.2009 o. Benjam v.d. Jewel (Leonoora of Jewel x Boliwar of Jewel) om. Snniif (VRL-3649)
15.12.2010 t. Brasserie v.d. Jewel (Leonoora of Jewel x Boliwar of Jewel) om. Jewel Ponies

Hei me voitetaan!

Kalenterissa vain sijoitukset. Loput startit nähtävissä täällä.

Esteratsastus: (56 sij.)
19.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 1/50
20.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/50
21.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 7/50
16.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/60
18.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/60
21.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/60
17.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/36
29.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 4/50
01.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/40
02.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/42
07.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 30cm, sij. 5/27
08.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 3/28
10.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 30cm, sij. 3/27
07.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 4/37
08.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/42
26.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/69
17.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 1/29
22.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/60
20.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/55
18.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/18
20.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/18
22.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60-70cm, sij. 1/18
21.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60-70cm, sij. 5/30
24.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/40
25.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 5/40
31.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/29
05.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/30
06.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/45
01.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/60
01.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 4/61
30.05.2009, kutsu, ERJ-CUP, lk. 60cm, sij. 6/38
20.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/30
03.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/40
04.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50-60cm, sij. 1/30
05.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50-60cm, sij. 2/30
06.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50-60cm, sij. 4/30
10.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 2/50
04.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 6/100
07.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/100
08.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 30cm, sij. 1/100
08.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 4/100
08.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/40
14.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 6/40
18.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/40
19.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/40
22.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 1/30
22.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/30
13.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 5/30
13.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 5/30
14.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/30
14.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 5/30
16.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/30
17.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 5/30
17.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 3/30
18.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 2/30
27.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 5/30

Bossen Varustearkku:

Bossen hoitopäiväkirja:

1.2.2009
Pyöräilin tallille mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisin pian taas hoitelemaan Bosseta. Perille päästyäni vein pyöräni nopeasti tallin seinän vierelle ja lähdin heti Bossen tarhalle. Poni jauhoi heiniään ja katsoi minua vähän närkästyneenä kun napsautin riimunnarun kiinni sen riimuun. Bosse näytti juurrutavan kavionsa kiinni lumiseen maahan ja jouduinkin kiskomaan ja työntämään ja houkuttelemaan saadakseni sen liikkeelle. Lopulta Bosse suostui kävelemään kiltisti perässäni tallille heinätukon houkuttelemana.

Talutin Bossen karsinaansa ja heitin vähän heiniä sen eteen, jotta saisin harjailla sitä ihan rauhassa. Heinistä huolimatta poni yritti vähän väliä jos jonkinlaisia temppuja sabotoidakseen työtäni. Kuitenkin loppujen lopuksi poni oli puhdas korvanpäistä kavioihin asti.

Saatuani Bosselle suitset päähän talutin sen ulos tallista ja otin suunnan kohti houkuttelevan näköistä, lumista metsätietä. Bosse tepasteli vierelläni innokkaasti, suloinen pää pystyssä ja pienet korvat hörössä. Aluksi se testaili minua ja säikkyi olemattomia mörköjä, mutta käyttäytyi kunnolla kun huomasi, että ei pääsisi irti. Pikku retkemme oli todella mukava, ja sekä minä että Bosse nautimme siitä.

Palattuamme takaisin tallille talutin Bossen karsinaansa ja vaihdoin suitset riimuun. Harjasin ponin nopeasti, ennen kuin vein sen tarhaansa. Sidoin portin kiinni huolellisesti, ettei pikkumies saisi päähänsä lähteä karkumatkalle. Bosse käveli heti heinäkasansa vierelle ja jatkoi syömistään siitä, mihin oli jäänytkin. Nojailin hetken aitaa vasten ja katselin kun rakas hoidokkini mussutti heiniään. Lähdin sitten takaisin tallille huoltamaan Bossen varusteita.

Satulan, suitsien ja muiden varusteiden kiillellessä puhtauttaan laitoin ne takaisin paikoilleen ja pyyhin hikeä otsaltani. Miten pelkästä varusteiden puunaamisesta voikin tulla niin kuuma.

Lähdin taas kohti Bossen tarhaa käydäkseni moikkaamassa sitä ennen kuin lähtisin kotiin. Ilmestyttyäni aidan vierelle poni katsahti minua mitä-sinä-taas-täällä-teet -ilmeellä. Sujahdin aidan välistä ja hieroin ponin päätä. Bosse näytti nauttivan, ihan kuin se olisi voinut nukahtaa siihen paikkaan.

Kun lopetin rapsuttelun, Bosse tökkäisi minua päällään ja minusta tuntui, että se pyysi lisää rapsutuksia. Kerroin sille, että minun oli pakko lähteä kotiin, pujahdin taas aidan välistä ja kävelin pyöräni luokse. Kun katsahdin taakseni, näin Bossen katselevan menoani pää pystyssä, ja minun teki ihan hirveästi mieli palata takaisin sen luokse. Minua kuitenkin odotti kotona äidin syntymäpäiväkestit, joten pakottauduin nousemaan pyöräni satulaan ja polkemaan kotia kohti.

12.1.2009
Pyöräilin innoissani tallille päin. Halusin päästä nopeasti näkemään uuden hoitoponini, joten sotkin pyörää eteenpäin niin kovin kuin jaksoin. Viimein tallipihalle päästyäni vein pyöräni telineeseen ja katsahdin ympärilleni. Silmieni edessä avautui kaunis, taianomainenkin maisema; pieniä shettiksiä paksuine talvikarvoineen nautiskelemassa aurinkoisesta tammikuisesta päivästä.

Olisin halunnut jäädä siihen vain paikoilleni ihastelemaan maisemaa, mutta muistin, minkä vuoksi olin tullut tallille. Lähdin etsimään ponien joukosta hoitoponiani Bosseta. Minulle oli kyllä kerrottu tarkat tuntomerkit ponista, mutta varmuuden vuoksi kysäisin vielä vastaan tulevalta tytöltä, missä Bosse mahtaisi olla. Ystävällisesti hän vei minut ponin luokse ja lähti sitten omiin puuhiinsa.

Pujahdin aidan välistä sisäpuolelle ja kävelin rauhallisesti Bossen luokse. Rapsuttelin ponia sen tutkiessa taskujani ja haistellessa housujani. Sitten napsautin riimunnarun kiinni ja lähdin taluttamaan Bosseta tallille. Samassa poni nykäisi päänsä alas ja loikkasi vauhdilla oikelle, ja jouduin nykäisemään voimakkaasti riimunnarusta saadakseni ponin takaisin ruotuun. Bosse ei kuitenkaan pitänyt tästä ajatuksesta, ja yritti vielä kerran päästä karkuun ryntäämällä täyttä vauhtia eteenpäin. En ollut osannut odottaa sitä, ja kaaduin liukkaalla tallipihalla. Riimunnarusta en kuitenkaan irrottanut ja kun Bosse huomasi ettei ollutkaan päässyt irti, se jäi kiltisti odottamaan että pääsin ylös. Toruin sitä leikkimielisesti kävellessämme loppumatkan tallille. Vein Bossen karsinaansa ja heitin sen eteen pienen kasan heiniä, kuten minua oli neuvottu tekemään, jotta saisin harjata sen ilman suurempia ongelmia. Bossen rouskutellessa heiniään minä harjasin sen läpikotaisin, eikä minkäänlaisia ongelmia ollut ennen kavioiden puhdistusta. Jouduin käyttämään kaikki voimani ja taitoni saadakseni edes yhden kavion nousemaan maasta. Heti saatuani sen ylös Bosse vetäisi sen takaisin maahan. Näin ponin silmissä oikein ilkikurisen katseen ja näytin sille kieltä. Sitten ähersin kavion uudelleen ylös ja puolen tunnin kuluttua kaikki kaviot oli puhdistettu. Astuin muutaman askeleen taakse päin ja katselin ylpeänä lopputulosta. Vaihdoin Bossen riimun suitsiin, sillä en aikonut ottaa sitä riskiä että päästäisin sen karkuun heti ensimmäisenä hoitopäivänäni. Taluttelin sitä puolisen tuntia tallin tuntumassa, jotta herra saisi vähän liikuntaa tarhassa nököttämisen sijasta.

Muutaman kerran Bosse vielä testasi jos olisi päässyt irti, mutta tiukan kurinpalautuksen jälkeen se lopetti kenkkuilemisen ja käveli kiltisti vierelläni.

Kävimme vielä tallissa vaihtamassa suitset takaisin riimuun, ja sitten vein Bossen takaisin ulos. Köytin portin huolella kiinni sillä minulle oltiin kerrottu, että Bosse oli oikea kahlekuningas.

Palasin vielä takaisin talliin ja aloin jynssätä Bossen varusteita puhtaiksi. Kun kaikki oli valmista, vein varusteet takaisin omille paikoilleen ja lähdin vielä katsomaan Bosseta. Poni näytti torkkuvan puoliunessa makuulla heinäkasan päällä. Se höristi korviaan kuullessaan minun livahtavan aidan välistä. Kävelin taas rauhallisesti sen luokse ja ojensin sille mukanani tuomani porkkanan. Bosse nappasi sen nopeasti kämmeneltäni ja ryhtyi rouskuttamaan sitä tyytyväisen näköisenä. Rapsutin sen otsassa olevaa karvapyörrettä ja kuiskasin heipat.

Lähdin polkemaan iloisin mielin kotiin päin.

4.6.2010
Tänään oltiin Bossen kanssa estevalmennuksessa naapuritallin maneesissa. Verryttelyssä Bosse oli todella jännittynyt ja sinkoili maneesin päästä päähän vähän väliä. Valmentaja pisti meidät kuitenkin tekemään voltteja ja temponvaihteluja niin kauan kunnes ori rentoutui.
Esteharjoitukset aloitimme lopulta ihan vain maapuomeilla ja pienillä ristikoilla. Bosse ylitti esteet sujuvasti, joten korkeutta nostettiin 60cm:iin. Korkeammatkaan esteet eivät Bosselle tuottaneet ongelmia, joten loppujen lopuksi olin oikein tyytyväinen tämän päivän valmennukseen.

12.6.2010
Tänään olikin sitten pitkästä aikaa Bossen vuoro päästä kilpailemaan. Ori vain ei ollut ihan samaa mieltä kanssani kilpailuihin lähdöstä, vaan jumiutui lastauksessa täysin. Onneksi olin varannut reilusti aikaa, jotta emme kuitenkaan ihan myöhästyneet ensimmäisestä luokasta, vaikka tiukoilla se olikin.
Radalla Bosse näyttikin sitten taitonsa. Se oli todella hyväntuntuinen ratsastaessa ja 40cm:n rata tuntui menevän sujuvasti. Sijoitus sieltä sitten loppupeleissä tulikin, Bosse sai punaisen ruusukkeen koristamaan palkintokaappiaan. Startattiin jälki-ilmoittautuneina vielä 70cm:n luokka, joka kyllä kannatti. Sijoituimme tässäkin luokassa neljänsiksi!

2.7.2010
Tulin tallille aamupäivällä, harjasin Bossen ja lähdimme maastoon virkistäytymään. Ilma oli mukavan raikas eilisen sateen jäljiltä ja ponissa tuntui olevan virtaa loputtomiin. Otettiin jopa pari pitkää laukka pätkää, joita Bosse ei olisi millään halunnut lopettaa juuri vauhtiin päästyään. Takaisin tallille saavuttaessa ori olikin jo hieman väsyneempi. Jätin sen karsinaan odottamaan ruokintaa ja lähdin itse kotiin.

13.7.2010
Bossella sai tänään olla täysin vapaata. Harjasin orin kuitenkin perusteellisesti, mutta en siis liikuttanut mitenkään. Onhan sillä raskas viikko takana, kun on niin paljon väännetty koulukiemuroita. Ennen lähtöäni putsasin vielä oriin nahkavarusteet, jotka eivät loppujen lopuksi edes hirveän likaiset vielä olleet. Tulipahan kuitenkin nekin sitten puhdistettua.

23.7.2010
Naapurin tyttö Miia kävi tänään ratsastamassa Bossella. Miia on ratsastanut koko pienen ikänsä, vaikkei kovin vanha vielä olekaan, niin taitoa tuntuu silti löytyvän. Alussa Bosse hieman testaili tyttöä ja heitti muutamat pukit, mutta tajuttuaan ettei tuo pieni takiainen lähde satulasta irti, se päätti antaa asian olla. Loppu tunti sujuikin oikein mallikkaasti ja toivotin Miian tervetulleeksi uudelleen Bosseta liikuttelemaan. Miia sanoi olevansa innoissaan ja lupasi ehdottomasti tulla.

1.8.2010
Miia tuli taas ratsastamaan Bossella. Laitoin ratsukolle muutaman maapuomin, jotka he ylittivät sen näköisinä kuin olisivat aina sulautuneet yhteen. Mia ratsasti Bossea voimakkaasti eteen ja kiinnitti tarkasti huomiota oikeisiin linjoihin ja lähestymisiin. Olimme Miian kanssa kummatkin todella tyytyväisiä suoritukseen ja sovimme seuraavan ratsastuskerran jo etukäteen. Lupasin Miialle myös hieman hypyttää pari valjakkoa ensi kerralla.

14.8.2011
Väännettiin taas koulua Bossen kanssa. Ori oli hieman jännittynyt koko tunnin, eikä siitä sitten loppujen lopuksi tullut oikein mitään. Käytiin mielenvirkistykseksi kävelemässä vielä pieni maastolenkki, jottei orille jäisi paha mieli epäonnistuneesta tunnista. Maastossa Bosse olikin jo paljon rennompi ja kuskinkin mieliala nousi, kun joku asia sentään tänään vielä sujui. Takaisin tallille päästyämme syöttelin Bosselle vielä hetken tuoretta ruohoa.

22.8.2011
Jälleen oli aika lähteä kisoihin näyttämään, mitä meidän poni osaa. Harmi vaan, että kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tällä kertaa lastauksessa ei sentään ollut ongelmia, mutta kisapaikalla kaikki menikin sitten ihan päin mäntyä. Bosselta lähti kesken radan kenkä oikeasta etusesta, eikä se sen jälkeen osannut keskittyä enää ollenkaan. Jäimme luokan hännille ja päätimme lähteä kotiin. Turha korkeampaa luokkaa olisi ollut edes yrittää, kun ei tuo pienempikään sujunut. Ensi kerralla sitten paremmin!

17.9.2011
Bossella oli taas hieman rennompi päivä tänään. Harjasin sen hyvin, siinä olikin työtä kun ori oli piehtaroinut kurassa ja ilmeisesti nauttinut siitä täysin rinnoin! Harjauksen jälkeen puin ponille suitset ja lähdin taluttelemaan sitä maastoon. Bosse jäi vähän väliä paikalleen katselemaan kaiken maailman pelottavia asioita, mutta kaiken kaikkiaan meillä oli ihan mukava reissu. Tallilla harjasin orin vielä pikaisesti ja päästin takaisin tarhailemaan.

Jewel Ponies on virtuaalitalli / Tämä on virtuaalihevonen     © Jewel Ponies 2006-2011 » Sivun alkuun

Kävijälaskuri kävijää vuonna 2011