Hagen v.d. Jewel

SYNTYNYT 06.03.2009 ikääntyminen OMISTAJA Jewel Ponies
ROTU, SKP shetlanninponi, ori KASVATTAJA Jewel Ponies
SÄKÄKORKEUS 105cm PAINOTUS esteratsastus
VÄRI & MERKIT rtpäis KOULUTUS ko. heC, re. 70cm
REKISTERINUMERO VH-57125 SAAVUTUKSET -

Keplotteleva pukkikone

Hannun syntyessä siskon tyttäreni oli sattumoisin paikalla laukomassa suorasukaisia ajatuksiaan ääneen. Ei pieni tyttö niillä tietenkään pahaa tarkoittanut, mutta ulkopuolinen olisi saattanut hieman kummaksua. Siinä vaiheessa hieman hymyilytti, kun kuuli oriista tulevan isona todella tyhmä. Perusteluiksi tyttö tälle väitteelleen tokaisi: "Ku se vaan jököttää tollee!"

Eipä ole tyttösen ennustukset oikein pitäneet paikkaansa. Välillä saa ihmetellä kuinka pieni ori oikein keksii kaikki metkunsa, miten sillä riittää mielikuvitus niin pitkälle? Hannu ei nimittäin tunnu ikinä kyllästyvän pieniin jekkuihin. Milloin on karsinan ovi rämplätty auki, milloin pullisteltu satulavyötä kiristettäessä niin paljon, että satula suorastaan pyörii oriin selässä.
Hannun kanssa ei elämä ainakaan käy tylsäksi!
Ponia harjatessa sitä on turha sitoa kiinni, ei solmu kuitenkaan kauaa kestäisi, kun Hannu jo kerkeisi sen avaamaan. Muuten se yleensä käyttäytyykin ihan kiltisti ja nauttii harjauksesta sen aikaa kunnes kyllästyy. Kavioiden putsauskaan ei tuota ongelmia, eikä liioin suojien laitto. Satuloidessa Hannu saattaa tosiaan pullistella, joten vyö kannattaa tarkistaa usein.

Ratsastaessa Hannu on hieman hankala ja vaatii kokeneen ratsastajan. Tylsistyessään poni keksii kaikkea omaa hauskaa ja sinkoaa ratsastajan selästään alta aika yksikön. Hannun jättikokoisissa pukeissa ei pysy millään. Bravuuriaan tehdessään ori hyppää ensin hieman pystyyn ja heti perään laskee pään polvien väliin ja heittää takapuolensa voimalla ilmaan. Siinä vaiheessa ratsastaja ei oikein voi muuta, kuin yrittää sinnitellä selässä.
Ajoittain ori esittää kuitenkin todellisia lahjoja esteratsastuksen parissa. Suurehkon kokonsa ansiosta sen on helppo hypätä hieman korkeampiakin esteitä ilman, että hyppytyyli kärsii. Kunhan ratsastaja saa orin hallintaan, esteradasta tulee varmasti upea.

Kilpailutilanteessa omaa haastetta lisää vielä hienoinen jännitys. Hannu käyttäytyy toki yhtä huonosti kisapaikallakin, jos sille päälle sattuu, mutta on siltä hienojakin suorituksia nähty. Näyttämisen halu on se ratkaiseva tekijä, jonka avulla Hannukin on fiksu kisapolle.

Perhe on pahin!

i. TDF Little Man Tate ii. Lil` Brown Sugar iii. tuntematon EVM
iie. tuntematon EVM
ie. Trunte pigen iei. tuntematon EVM
iee. tuntematon EVM
e. Faserhamin Lataya ei. Rottapoika eii. Uineikas EVM
eie. Viima-Tuuli EVM
ee. Ajatar eei. Uurantaja EVM
eee. Lintulan Matilda EVM

Mini Hannut?

Hagen v.d. Jewel astuu elämänsä aikana korkeintaan 8 tammaa. Ori ei ole tällä hetkellä tarjolla ulkopuoliseen jalostukseen.

02.10.2009 t. Hannah of Jewel (Märta of Jewel x Hagen v.d. Jewel) om. Wamp. (VRL-09506)
29.10.2009 o. Hamlett of Jewel (Leonoora of Jewel x Hagen v.d. Jewel) om. Ama (VRL-09187)

Hei me voitetaan!

Kalenterissa vain sijoitukset.

Esteratsastus: (51 sij.)
10.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 4/29
10.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 1/29
11.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 3/25
11.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/31
12.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/25
13.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 4/29
14.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 5/25
14.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 3/32
16.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 5/29
17.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/30
18.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 3/25
18.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/21
22.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/60
22.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 1/27
19.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 10-30cm, sij. 1/13
19.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 30-40cm, sij. 3/37
30.05.2009, kutsu, ERJ-CUP, lk. 40-50cm, sij. 4/20
25.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 1/37
06.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 50-60cm, sij. 3/40
20.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 50-60cm, sij. 3/60
20.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 4/19
20.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/21
21.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/24
22.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/21
24.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 4/21
25.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/21
26.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 4/21
28.06.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/21
16.08.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/30
18.08.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/30
24.08.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/30
09.08.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 7/58
12.08.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 7/55
16.08.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 7/58
17.08.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 5/51
12.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 3/32
12.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/25
13.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 10cm, sij. 3/32
15.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/32
15.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/31
16.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/32
17.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 30cm, sij. 5/32
17.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/25
18.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 10cm, sij. 2/32
18.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 20cm, sij. 5/32
18.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 2/32
18.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/32
18.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/25
30.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 3/50
31.10.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 7/50
05.11.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 1/50

Jewel Ponies on virtuaalitalli / Tämä on virtuaalihevonen     © Jewel Ponies 2006-2009 » Sivun alkuun

Kävijälaskuri kävijää vuonna 2010