Hillary SVA
|
| SYNTYNYT |
03.02.2009 ikääntyminen |
OMISTAJA |
Jewel Ponies |
| ROTU, SKP |
shetlanninponi, tamma |
KASVATTAJA |
Sointuva |
| SÄKÄKORKEUS |
100cm |
PAINOTUS |
kouluratsastus |
| VÄRI & MERKIT |
tummanruunikko |
KOULUTUS |
ko. heB, re. 60cm |
| REKISTERINUMERO |
VH-57114 |
SAAVUTUKSET |
- |
|
Laiskahko herkkusuu
Hilsu on todella iloinen ja miellyttämishaluinen tamma. Hilsu viihtyy hyvin niin pienten kuin suurtenkin hevosten seurassa ja rakastaa ihmisten läsnäoloa. Ihmisen tullessa tamman näköpiiriin se hörähtää aina lämpimästi ja nostaa pienen mekkalan ellei ihminen kiinnitä siihen mitään huomiota. Kaikkein eniten tamma tuntuu kuitenkin rakastavan herkkuja, joita välillä saa hoitajiltaan. Se on todella perso kaikelle ruualle, mikään ei jää syömättä, jos sitä vain Hilsulle tarjotaan. Pohjattoman ruokahalun ansiosta sen heinämaha onkin kasvanut ihan järkyttävän suureksi eikä liikunta oikein enää maistu.
Hilsu ei millään viitsisi kiertää kehää ratsastustunnilla, joten sen ratsastaja joutuu koville saadakseen tammaan edes hiukan liikettä. Hilsu tarvitsee riittävästi mielenkiintoista ja vaihtelevaa toimintaa, jottei se ihan kyllästyisi ratsastukseen. Alkuverkkojen aikana ratsastaja saa tosissaan tehdä töitä saadakseen ponin liikkeelle, mutta kyllä senkin moottori alkaa pikkuhiljaa käynnistyä tunnin edetessä. Tamma tekee kyllä kaikki pyydetyt koulukiemurat, kunhan ratsastaja vaan saa sen pidettyä hereillä.
Esteratsuna Hilsun laiskuus on vienyt voiton. Tamman laukka ei ole riittävän eteenpäinpyrkivä, jotta siitä koskaan tulisi mitään huippuestetykkiä. Kyllä se pienten esteiden yli pääsee, mutta hypyistä tulee usein hyvin laatikkomaisia, kun vauhti ei riitä viemään niitä sujuvasti esteiden yli.
Kentällä tai maneesissa pyörimisen ohella kannattaakin lähteä Hilsun kanssa aina välillä maastoon, siellä tamma innostuu jopa laukkailemaan kunnolla. Metsäteille Hilsu lähtee aina korvat hörössä ja intoa puhkuen. Tamma on myös mukavaa maastoseuraa hieman pienimmillekin, koska se ei pelkää juuri mitään ja pysyy kuitenkin ratsastajan käsissä vaikka hiukan innostuukin.
Hoitotoimenpiteet luonnistuvat myös pienimmiltä hoitajilta, koska tamma vain möllöttää paikallaan ja nauttii harjauksesta. Hilsua ei edes tarvitse sitoa kiinni, riittää että heittää pienen tukon heinää sen nenän eteen niin se pysyy kauan tyytyväisenä. Kavioiden putsaukset tai mahan alta harjaukset ynnä muut eivät ole koskaan tuottaneet tälle tammalle minkäänlaisia ongelmia, mutta varusteiden laitto on hieman vaikeampaa. Satulointi vielä menee, mutta suitsimisesta Hilsu ei oikein välitä. Etenkin kuolainten laitto on sen mielestä inhottavaa. Loppujen lopuksi hoitajan kannattaakin tunkea sormet sen hammasloveen, jotta tamman on pakko avata suunsa, muuten hommasta ei tule yhtikäs mitään.
Perhe on pahin!
|
i. Hildonm Grayster |
ii. Haiser Boy EVM |
iii. Hildonm Woot |
| iie. Ada von Balshteer |
| ie. Grey´s Ester EVMt |
iei. Rets |
| iee. Snowface |
| e. Sloan Sky GBR
|
ei. Radcliff EVM |
eii. Kasey |
| eie. Tamara GBR |
| ee. Bright Star EVM |
eei. Perce GBR |
| eee. Sky |
|
Mini Hilsut?
Hillary SVA ottaa elämänsä aikana vastaan korkeintaan 6 oria. Tamma ei ole tällä hetkellä tarjolla ulkopuoliseen jalostukseen.
01.09.2009 o.
Sloan v.d. Jewel (
Hillary SVA x
Croas CRE) om.
Päivie (VRL-05523)
Hei me voitetaan!
Kalenterissa vain sijoitukset.
Kouluratsastus:
ei vielä tuloksia
Näyttelyt:
ei vielä tuloksia
Muut:
ei vielä tuloksia
Hilsun Varustearkku: