| SYNTYNYT | 26.07.2007 ikääntyminen | OMISTAJA | Jewel Ponies |
| ROTU, SKP | shetlanninponi, tamma | KASVATTAJA | Fiktio |
| SÄKÄKORKEUS | 89cm | PAINOTUS | kouluratsastus |
| VÄRI & MERKIT | rautias | KOULUTUS | ko. heB, re. 40cm |
| REKISTERINUMERO | VH-50586 | SAAVUTUKSET | CH, KRJ-I |
© PS Photos. Kuvissa oikeasti shet-t. Menuett, sivun tiedot eivät liity mitenkään ks. hevoseen.
Perusluonteeltaan Nessa on kovin pippurinen, pieni tamma. Hoidettaessa se saattaa hieman pyöriä karsinassaan, jos sille ei heti kerro talon tapoja. Tammalle on siis näytettävä heti, kuka tässä talossa määrää. Johtajuuden jälkeen Nessaa onkin todella mukava hoitaa, poni mussuttelee rauhassa heiniään ja nauttii paijauksesta. Nessan pää on kuitenkin kovin arka, se ei oikein pidä päänsä harjauksesta, mutta kädellä siitä saa yleensä suurimmat liat pois. Tamma on muutenkin ollut hieman arka ja ei luottavainen vieraita ihmisiä kohtaan.
Onneksi Nessa on kuitenkin ruvennut jo luottamaan muutamiin ihmisiin ja nykyään antaa kosketella itseään melkein joka paikasta. Päätä tietenkään lukuun ottamatta. Varusteiden laiton se oppi nopeasti ja niissä ei näin ollen olekaan mitään ongelmia. Ainoastaan talvisaikaan kylmät kuolaimet tuottavat hankaluuksia, kukapa muukaan nyt jäätävää metallia suuhunsa suosiolla ottaisi.
Nessa aloittelee loistavaa kouluponin uraa. Se on ratsastaessa hyvin kuuliainen ja yritteliäs, vaikka ei kaikkea aina ensimmäisellä kerralla tajuakaan. Ponin kunto on alkanut kohota loistavasti ja sille on kehittynyt mahtavat lihakset. Sitkeydellään tämä tamma tanssii loistaviin tuloksiin niin treeneissä kuin kilpailuissakin. Tamma omaa mahtavan kilpailuvietin ja pyrkii aina näyttämään parhaat puolensa kilpailutilanteessa.
Olemme yrittäneet opettaa tammalle myös hieman esteratsastusta, mutta se ei ole Nessan vahvimpia alueita. Tamma ei millään jaksaisi nostella jalkojaan ja monet esteet ovat sen mielestä liian pelottavia. Esimerkiksi vesieste on Nessalle aivan liian suuri askel, se ei suostu menemään edes esteen lähelle, saati sitten hyppäämään sen yli.
Kisoihin lähtö on Nessan kanssa välillä hieman hankalaa. Joskus se suostuu menemään mukisematta kuljetusautoon, mutta toisinaan lastauksen kanssa saattaa vierähtää yksi jos toinenkin tovi. Makupaloilla tai kauraämpärillä persoonallinen tamma on kohtalaisen helppo houkutella sisälle traileriin. Kisapaikalla Nessa käyttäytyy kuin kotonakin, se ei turhia jännittele. Aluksi tamma toki saattaa hieman pälyillä kummastuneena ympärilleen, mutta keskittyy pian asian ytimeen.
| i. VIR MVA Ch Lucky Fellow KTK-III, KRJ-II YLA3 | ii. Autonomous EVM | iii. What The Fuck |
| iie. Anastacia | ||
| ie. Happiness EVM | iei. Little Peter | |
| iee. Energetic | ||
| e. Wou's Chess KRJ-III, VVJ-III, YLA3 | ei. Wou's Prince EVM | eii. Wou's Li |
| eie. Ms. Cinderella | ||
| ee. Wou's Girl EVM | eei. Wou's Mister Nobody | |
| eee. Wou's By My | ||
Wanessan isänisä Autonomous oli erittäin mukava ruunikko shetlanninponiori. Sillä oli korkeutta 101 cm ja se kiersi menestyksellä näyttelyitä. Tonyn omistajan tytär, Silja Mattson kilpaili myös ponin kanssa kouluratsastuksessa, missä se osoitti kykynsä. Parivaljakko kierteli Iso-Britannian kilpailuita läheltä kotiaan, mutta näyttelyissä ori on ollut Saksassa asti. Sen rakenne oli hieno ja sopusuhtainen, sen luonne mukava ja askelet rodunomaiset. Se pärjäsi hienosti rotunäyttelyissä, ja Saksan shetlanninponinäyttelystä se sai BIS-II ja se kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla pian sen jälkeen.
Autonomouksen isä, ruunikko What the Fuck oli näpsäkkä ja pienikokoinen ori, joka syntyi kantaoriksi Demmwert Stablen siittolalle Iso-Britanniassa. Orin nousukierteen aloittivat hienot palkinnot rotunäyttelyistä ja varsana. Se menestyi hienosti näyttelyluokissaan ja ei kovinkaan usein tippunut palkituimpien listalta. Hieno menestys jatkui myös aikuisena, ja ori kiersi ympäri britanniaa. Se oli kantakirjattu ensimmäisellä palkinnolla.
Hienolla menestyksellä se kilpaili myös kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. Se pärjäsi oikein hyvin, sen kunto oli hyvällä tolalla ja asenne kohdillaan. Se oli miellyttävä kumppani lähes joka lajiin, oikea monitoimiponi.
Matt oli tallinsa ylpeys ja piristi omistajiensa päiviä pitkään, yli 25-vuotiaaksi. Se sai monia hienoja varsoja, joista osalle se periytti monitoimiponin taitonsa ja upean rakenteensa.
Autonomouksen emä, ruunikkotamma Anastacia oli aika lailla perusponi. Se toki kilpaili silloin tällöin esteillä ja koulussa, menestyikin ihan hyvin, mutta jalostukseen sitä käytettiin vain muutamia kertoja. Varsoja se sai kaiken kaikkiaan 4, Autonomouksen lisäksi muistetuin niistä oli musta ori Alistair, joka kilpaili koulua ja kiersi näyttelyitä.
Anastacian luonne oli hyvä, se oli rauhallinen ja lempeä tamma. Eläkepäiviään viettämään se myytiin Adlena Stablesta Julie Harntille, joka kasvatti lähinnä englantilaisia täysiverisiä, mutta joka halusi nuorelle tyttärelleen Lilylle kumppanin.
Nessan isänemä Happinnes oli oikein mukavasti menestynyt voikko, joka kilpaili lähinnä esteitä. Siltä löytyi hienosti vauhtia ja ketteryyttä tiukkoihinkin kaarteisiin. Sitä ehdittiin kierrättää hienolla menestyksellä näyttelyissäkin, ennen kuin se vain 13 vuotiaana kuoli jalkavammaan. Tamman menetys oli suuri isku sen omistajalle, Anna Trewsonille.
Happinessin isä, Little Peter oli pienikokoinen ja suloinen kirjava shetlanninponiori. Peter oli todellinen symppis, hienokäytöksinen ja mukavan näköinen herrasmies. Sen kanssa kierreltiin näyttelyitä jopa kotimaan, eli Iso-Britannian ulkopuolella. Menestys oli sen mukaista ja ori kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle.
Happinessin emä Energetic oli oikein mukava perusshetlanninponitamma. Energetic oli nätti voikko, joka sai kaksi varsaa, Happinessin ja Energican. Sen kanssa ei liiemmin kisattu tai kierretty näyttelyitä, mutta se oli rakastettu perheponi. Mukavaluonteinen "Getta" oli lapsuudenponi nykyään kuululle brittiläiselle kilparatsastajalle, Bryan Delwinelle. Bryan kuvaileekin ponia ensikontaktikseen hevosiin ja ratsastusharrastukseen.
Nessan emänisä Wou's Prince oli musta, 82 cm korkea shetlanninponiori, joka asui Iso-Britanniassa. Se oli Mill Woun, kasvattajansa silmäterä ja kilpaili valjakkoajossa. Prince pärjäsi hienosti kilpailuissa ja se oli nopea oppimaan. Se pärjäsi valjakkoajossa jo nuorena ponina. Se kierteli hieman myös näyttelyitä. Prince kantakirjattiin toisella palkinnolla.
Princen isä, Wou's Li oli oikein mukava mustankirjava shetlanninponiori. 84 cm korkea ori kilpaili valjakkoajossa ja kierteli koulukilpailuitakin silloin tällöin. Se menestyi kohtuullisen hyvin ja sitä suosittiin kovasti valjakkojalostuksessa. Se oli oikein hyväluontoinen, voimakas ja mukavan rakenteen omaava herra.
Princen emä Ms. Cinderella oli valjakkopainoitteinen shetlanninponitamma. Musta, hieman riehakasluonteinen neiti ehti kiertää lukuisissa kilpailuissa hyvällä menestyksellä ja sai monia upeita varsoja. Se kuitenkin kuoli ähkyyn 16-vuotiaana, mikä oli kova isku sen omistajalle, Cindy Laumphreylle.
Emänemä Wou's Girl oli aika lailla normaalin shetlanninponin luokkaa. Kirjava ja pienikokoinen tamma menestyi kivasti näyttelyissä, mutta se ei kiertänyt kovin paljon valjakkokisojen lisäksi muita kilpailuita. Valjakkoajossa tamma menestyi mukavasti. Valjakon lisäksi se kilpaili nuoren omistajansa kanssa helpoissa koulukisoissa, joissa se näytti loistavan kunnioituksestaan ja suojeluhalustaan omistajaansa kohtaan.
Girlin isä Wou's Mister Nobody oli melko tuntematon rautias shetlanninponiori. Se asui Wou's Shetlands tilalla, muttei oikeastaan liiemmin menestynyt missään lajissa erityisemmin. Useasti se kuitenkin kilpaili tallin nuorien pikkulapsien kanssa seuraestekilpailuita.
Girlin emä Wou's By My rautiaankirjava tamma, oli oikein tunnettu Iso-Britanniassa. Sen kanssa kilpailtiin paljon valjakkoa ja koulua ja se menestyi upeasti. Sen kanssa kierrettiin lisäksi kansainvälisesti shetlanninponien rotunäyttelyitä ja se toi useasti kotiinsa sertejä ja bis-ruusukkeita. Tamma sai monia kuuluisia varsoja, mm. menestyneen Wou's Benedictin.
© Jenna
Wanessa FK ottaa elämänsä aikana vastaan korkeintaan 6 oria. Tamma ei ole tällä hetkellä tarjolla ulkopuoliseen jalostukseen.
04.11.2008 t. JW's Jealousetta (Wanessa FK x Bye Benson) om. tifanna (VRL-5433)
06.09.2009 t. Wiola Way of Jewel (Wanessa FK x Stefan Twitch) om. Emmu (VRL-5732)
Kalenterissa vain sijoitukset.
Kouluratsastus: (41 sij.)
30.04.2008, JPR, KRJ, lk. HeC, sij. 2/65
01.05.2008, JPR, KRJ, lk. HeB, sij. 2/42
30.04.2008, Exprelo, KRJ, lk. HeB, sij. 1/67
02.05.2008, Daron Warmbloods, KRJ, lk. HeC, sij. 5/51
18.05.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 2/48
18.05.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 2/51
19.05.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 6/48
19.05.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 2/51
20.05.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 2/55
01.06.2008, Daron Warmblood, KRJ, lk. heB, sij. 6/53
01.06.2008, Daron Warmblood, KRJ, lk. heB, sij. 2/54
09.06.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 2/34
09.06.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 3/34
27.06.2008, Daron Warmbloods, KRJ, lk. heC, sij. 5/92
27.06.2008, Daron Warmbloods, KRJ, lk. heB, sij. 1/97
27.06.2008, Daron Warmbloods, KRJ, lk. heB, sij. 9/97
13.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 8/70
13.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 1/70
13.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 5/70
28.07.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 6/61
29.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 3/81
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 7/90
18.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 5/66
24.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 3/30
25.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 3/30
28.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 5/30
29.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 3/30
25.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 5/100
30.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 4/30
04.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 6/40
10.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 4/40
02.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 10/100
02.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 7/100
03.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 3/37
17.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 6/50
29.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 4/89
29.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 4/100
27.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 7/92
16.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 5/40
28.01.2009, kutsu, KRJ, lk. heC, sij. 2/20
23.02.2009, kutsu, KRJ, lk. heB, sij. 3/50
|
21.12.2008 Tulin tallille melko aikaisin aamulla, koska iltapäivällä minulla olisi muita menoja. Nessa olikin vielä sisällä, joten aloitin sen harjaamisen saman tien. Poni ei ollut kovin likainen, joten aikaa ei kulunut kauaa. Varusteiden laiton jälkeen talutin tamman ulos ja päätin lähteä sen kanssa maastoon. Nessa ei meinannut millään malttaa kävellä alkukäyntejä. Se oli todella innoissaan, kun pääsi taas pitkästä aikaa maastoilemaan. Kun vihdoin oli aika ottaa muutamia ravipätkiä, Nessa pääsi yllättämään minut. Epätavalliseen tapaan se heitti heti alkuun sellaiset pukit, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia pysyä selässä. Löysin itseni pehmeästä lumihangesta makaamasta ja huokaisin, kun tamma oli sentään jäänyt viereeni ihmettelemään. Kapusin takaisin selkään ja loppumatka sujuikin sitten paremmin. Tallille palattuamme riisuin ponilta varusteet ja vein sen tarhaan muiden ponien luo. 2.1.2009 Ulkona oli järkyttävä lumimyrsky, joten päätin antaa Nessalle vapaapäivän. Hain yltä päältä lumisen ponin sisälle lämmittelemään ja harjasin siitä enimmät lumet pois. Jätin Nessan kuivumaan karsinaansa, jotta voisin sitten myöhemmin harjata sen perusteellisemmin. Nessan kuivatellessa päätin putsata sen varusteet. Etsin satulasaippuan käsiini ja aloin puunaamaan ponin satulaa ja suitsia. Kyllä ne putsausta kaipasivatkin! Nahkavarusteiden jälkeen putsasin vielä Nessan harjat ja vein sen satulahuovan pesuun. Sillä välin Tamma olikin jo kuivunut lähes kokonaan, joten aloitin sen harjaamisen. Kiillotin Nessan oikein perusteellisesti ja selvitin vielä lopuksi sen jouhetkin. Tamma oikein nautti huomiosta! 23.2.2009 Tulin aikaisin aamulla tallille puunaamaan Nessaa, koska puolen päivän jälkeen olisi tarkoitus lähteä kisoihin. Onneksi Nessa ei ollut eilisen jälkeen likastanut itseään hirveästi, joten puunauksessa ei mennyt kauaa aikaa. Pakkasin tamman varusteet autoon ja olimme valmiita lähtemään. Nessa käveli kauniisti traileriin ja matka kohti ensimmäisiä yhteisiä kilpailujamme alkoi. Nessa oli perille saavuttuamme hiukan stressaantunut kisahälinästä, mutta rauhoittui onneksi verryttelyn aikana. Radalla Nessa esittikin oikein hienot liikkeet ja olin todella tyytyväinen suoritukseemme. Emme kuitenkaan sijoittuneet kovatasoisessa luokassa, mutta yritys oli hyvä! Kotimatka sujui levollisissa merkeissä ja tallille päästyämme vein Nessan omaan tarhaansa palautumaan jälleen arkielämän kiemuroihin. 2.3.2009 Hain Nessan tarhasta ja harjasin sen pikaisesti. Lähdimme ensin maastoon kävelemään pienet alkukäynnit, jonka jälkeen palasimme kentälle vääntämään koulukiemuroita. Nessa oli hieman jäykähkö, mutta teki hommia mielellään ja alkoikin pikku hiljaa taipua yhä enemmän. Harjoittelimme muun muassa väistöjä ja laukannostoja, niissä kun on välillä ollut hieman ongelmia. Tänään työt sujuivat kuitenkin oikein kivasti ja kumpikin, sekä poni että ratsastaja olivat tyytyväisiä! 14.3.2009 Oltiin Nessan kanssa taas kisoissa! Aamulla meinasi tulla hieman kiire, kun tamma ei suostunutkaan menemään normaaliin, rauhalliseen tapaansa traileriin vaan alkoi pullikoimaan vastaan. Jonkun aikaa lastattuamme, haimme liinat ja niiden avulla poni sitten saatiin koppiin. Kisapaikalla menimme heti verryttelemään, koska vuoromme olisi jo melko pian. Nessa oli onneksi tänään todella mukava ratsastaa ja se taipuikin oikein kivasti kumpaankin suuntaan. Radalle päästyämme keskityimme kumpikin täysillä suoritukseen. Lopputervehdyksen jälkeen olin oikein tyytyväinen ratsastukseeni. Ja olihan siinä syytäkin olla, luokan loputtua meidät nimittäin kutsuttiin palkintojen jakoon! Sijoituimme viidensiksi helpossa C:ssä. 2.4.2009 Tänään oli taas maastoilupäivä. Harjattuani Nessan, hain sen suitset satulahuoneesta ja lähdimme keväiseen maastoon ilman satulaa. Nessalla oli jo hieman kevättä rinnassa ja se kulki oikein tarmokkaasti koko matkan. Tamma oli kuitenkin sen verran väsynyt eilisistä rankoista treeneistä, ettei se jaksanut onneksi temppuilla yhtään. Maastoretki sujuikin todella kivasti ja reilun tunnin päästä kaarsimme takaisin tallin pihaan. Vein Nessan samantien tarhaan ja siivosin varusteet pois käytävältä. |
|
Jewel Ponies on virtuaalitalli / Tämä on virtuaalihevonen © Jewel Ponies 2006-2009 » Sivun alkuun
kävijää vuonna 2010