Faserhamin Lataya

SYNTYNYT 25.12.2008 ikääntyminen OMISTAJA Jewel Ponies, VRL-02073
ROTU, SKP shetlanninponi, tamma KASVATTAJA Daimon, Faserham
SÄKÄKORKEUS 105cm PAINOTUS esteratsastus
VÄRI & MERKIT rautias KOULUTUS ko. heB, re. 70cm
REKISTERINUMERO VH-54941 SAAVUTUKSET Champion, KTK-II


© PS Photos. Kuvissa oikeasti shet-t. ?, sivun tiedot eivät liity mitenkään ks. hevoseen.

Höyryveturi esteradalla!

Taija osaa käyttäytyä todella mallikkaasti, jos vain haluaa, mutta aina se ei halua. Etenkin kiimojen aikana tämä tamma osaa olla todella kärttyinen ja epämiellyttävää seuraa. Ei se pohjimmiltaan ole paha, mutta poni ei aina jaksa katsella pieniä häärääjiä jaloissaan. Suuttuessaan Taija varoittaa hoitajaansa luimimalla ja nostelemalla jalkojaan, jos hoitaja ei vihjettä tajua saattaa takajalat heilahtaa. Taijan seurassa on siis oltava varovainen ja otettava siltä turhat luulot pois heti alkuunsa. Kun ihminen on näyttänyt olevansa pomo, ei Taija yleensä enää viitsi kuin hiukan mulkoilla silmillään.

Alkurähinöistä selvittyä Taijaa on ihan kohtuun helppo hoitaa, kunhan sen sitoo kiinni käytävälle tai karsinaan. Kiinni ollessaan tamman ei ole niin helppo terrorisoida hoitajaansa. Kovan pinnan alta paljastuu kuitenkin loppujen lopuksi todella herkkä ja huomionkipeä tamma. Se nauttii hoitotoimenpiteistä, vaikkei sitä kehtaakaan heti myöntää muille.
Varusteiden laitto, kuten satulointi ja suitsiminen sujuu myös yleensä ongelmitta. Ainoa mitä tamma saattaa yrittää, on pään ylös nostaminen hoitajan laittaessa suitsia. Onneksi poni on niin pieni, että hoitaja useimmiten selviää siitäkin kepposesta helposti.

Esteratsuna tässä tammassa on potentiaalia! Vaikka koulukiemuroiden vääntö ei tammaa miellytä, eikä se tasaisella tunnu liikkuvan yhtään eteenpäin, esteillä se on täysin eri maata. Taijan sisäinen liekki syttyy sen huomatessa esteitä kentällä. Höyryveturi alkaa puuskuttaa ja ratsastajalla on täysi työ pitää poni nahoissaan. Alkuverkoista ei usein tule yhtään mitään, jos esteet on kentällä jo valmiina, Taija haluaisi heti päästä hyppäämään.
Ensimmäisissä hypyissä ratsastajan on syytä olla todella varuillaan, jotta saa tamman vietyä kunnialla esteelle asti. Ilman napakoita pidätteitä lähestyminen menee ihan sekasorroksi ja Taija lähtee hyppyyn hirvittävän kaukaa. Parin onnistuneen hypyn jälkeen Taijakin malttaa jo hieman keskittyä ja ratsukosta tulee lähes voittamaton!

Kilpailutilanteet ovat Taijalle vieläkin jännittävämpiä kuin kotona hyppääminen. Poni ei meinaa millään pysyä villahousuissaan, kun näkee kisakentän. Tamman kanssa kannattaakin lähteä alkuverkkojen ajaksi reippaalle maastolenkille, jos mahdollista. Näin siitä saa hiukan purettua ylimääräisiä höyryjä ja se jaksaa keskittyä jo hiukan paremmin esteiden ylitykseen. Kunnon verkan jälkeen Taija on valmis näyttämään kykynsä esteillä, kisakentällä sitä ei pysäytä mikään!

Perhe on pahin!

i. Rottapoika ii. Uineikas EVM
ie. Viima-Tuuli EVM
e. Ajatar ei. Uurantaja EVM
ee. Lintulan Matilda EVM

Taijan isänisä Uineikas oli suomalaissukuinen päistärikkö ori. Uineikas syntyi ja asui Lapissa ja sen omisti Marketta Sudenniemi. Marketta alkoi kierrättää oria näyttelyissä jo nuorella iällä ja se menestyi oikein mukavasti. Komea ja lihaksikas ori ei kovin useasti jäänyt kärkipäästä jälkeen. Sitä kierrätettiin ympäri Suomea näyttelyissä, ja myöhemmin se ansaitsikin Suomen Muotovalion arvon. Näyttelyiden lisäksi ori alkoi 5 vuoden ikäisenä kierrellä pienimuotoisesti este- ja koulukilpailuita. Menestys oli vaihtelevaa, mutta loppujen lopuksi Uineikas keräsi mukavasti mainetta. Sitä alettiin tarjota tammoille, ja se olikin melko suosittu.

Isänisänisä Muistokas oli melko lailla perusshetlanninponi. 105 cm korkea ori toimi lähinnä ratsastuskoulun opetusponina, mutta myöhemmin sitä kilpailutettiin hieman esteilläkin. Mukavaluonteinen herrasmies pärjäsi kohtuullisen hyvin kilpailuissa. Muutamia kertoja Muistokas bongattiin myös näyttelyistä. Vaikka se pärjäsi niissä melko hyvin, ei sitä kovin paljoa kilpailutettu. Uineikkaan lisäksi orilta löytyy toinenkin jälkeläinen, Muistelmatar.

Isänisänemä Uuremin onnen tyttö oli Raija Erättilän kasvatti, joka pärjäsi hienosti estekilpailuissa. Päistärikkö tamma oli kilpailu- ja jalostuskäytössä Raijan Uuremi-siittolassa. Se kiersi aktiivisesti suomalaisia kilpailuita, menestyen esteillä hyvin. Lisäksi tamma kilpaili hieman valjakkoajossa, vaikkei siinä erityisemmin pärjännytkään.

Isänemä Viima-Tuuli oli nätti musta shetlanninponitamma, joka syntyi keski-suomessa. Tamman omistaja, Tuuhkalan ratsastuskoulun pitäjä Reetta Tuuhakala, suunnitteli ensin pitävänsä Tuulen vain ratsastuskouluponina. Osoitettuaan hienoja kykyjä se alkoi kuitenkin kierrellä kilpailuratoja. Hyvön menestyksen seurauksena Tuuli siirtyi kuitenkin täysin kilpailukäyttöön. Se kierteli myös näyttelyitä ja 6 vuoden iässä se sai Suomen Muotovalion arvon. Tuulin ensimmäinen ja viimeinen varsa, Uineikas syntyi tamman ollessa kymmenen vuoden iässä. Tuuli kuoli nuorena onnettomuudessa, kaaduttuaan jäisessä tarhassa. Tamman menetys oli kova paikka Reetalle ja tallin vakikävijöille.

Isänemänisä Vesterin Anselmi oli maineikas shetlanninponiori, joka kilpaili Suomessa esteillä ja näyttelyissä. Anselmin rakenne oli edustava ja se pärjäsi erittäin hienosti rotunäyttelyissä. Esteillä ori loisti ja sijoituksia kertyi kunnioitettava määrä. Ori oli Suomen Muotovalio ja suosittu jalostuksessa. Varsoja sille kertyi n. 13. Monet sen varsoista perivät sen rakenteen ja värityksen, samoin kilpailuhengen.

Isänemänemä Tulitar asui suuren osan elämästään Tuuhkalan ratsastuskoulussa, jossa siitä pidettiin kovasti. Sen luonne oli miellyttävä ja pirtsakka, ja sillä oli hauska ratsastaa. Muutamia kertoja se oli tallin ratsastajien kanssa seurakilpailuissa ja muissa pikkutapahtumissa, ja vaikkei se menestynytkään niin se yritti aina parhaansa. Se oli innolla mukana kaikessa tekemisessä ja olikin yleensä tapahtumien keskipiste. Varsoja Tulitar sai Viima-Tuulen lisäksi vain kaksi, Tulityttären ja Tuulettaren.


Taijan emänisä Uurantaja oli hyvännäköinen musta ori, joka kilpaili esteillä ja koulussa. Hyvän menestyksen siivittämänä se sai osakseen kiinnostusta shetlanninponipiireissä. Esteiden ja koulun lisäksi hyvärakenteinen ori kilpaili myös näyttelyissä. Ori pärjäsi hienosti, se sai Suomen Muotovalion arvon 6-vuotiaana ja se kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla. Shetlanninponitammojen omistajat alkoivat kiinnostua yhä enemmän hyvin pärjäävästä Uurantajasta, joka olikin melko suosittu jalostuksessa.

Emänisänisä Tuhinan Vilperi syntyi ja asui siittola Tuhinassa koko ikänsä. Se oli potentiaalinen ori esteille ja jo nuorena se pärjäsi hienosti kilpailuissa. Sen rakenne ei ollut hullumpi ja se kiersikin rotunäyttelyitä ympäri Suomea hyvällä menestyksellä. Esteillä se oli useasti sijoittuneiden joukossa ja teki hyvät suoritukset aina. 14-vuotiaana se alkoi hieman menettää otettaan kilpailuissa ja siirtyikin jalostuskäyttöön. Sille riitti kysyntää ja sen tunnetuimpia jälkeläisiä olivat tamma Virellina, joka pärjäsi hienosti esteillä ja ori Uurantaja.

Emänisänemä Tampsantaja oli 100 cm korkea kimo tamma. Tampsantaja oli rakenteeltaan kevyt ja siro, ja sen rakenne oli mallikelpoinen. Se kilpaili lähinnä valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa ja menestyi hienosti. Sen luonne oli kuuliainen ja vireä, ja se oli aina valmiina haasteisiin. Valjakkoajossa tamma nousi nopeasti huipulle ja kilpaili aktiivisesti Suomen ulkopuolellakin. Kisaeläkkeelle tamma siirtyi n. 15-vuotiaana ja siirtyi täysin siitosponiksi. Se sai 4 jälkeläistä, joista suurin osa soveltui hyvin kouluratsastukseen ja valjakkoajoon.

Emänemä Lintulan Matilda oli nätti ja siro shetlanninponitamma, joka syntyi ratsastuskoululle Helsinkiin. Se oli oikein kivasta suvusta ja siltä odotettiin paljon. Se aloitti lupaavasti kilpailemisen esteillä, mutta alkoi pian kilpailla myös kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. Lisäksi tamma pärjäsi oikein kivasti myös näyttelyissä. Se sai vain yhden varsan, koska se kuoli 13-vuotiaana ähkyyn.

Emänemänisä Neppariini oli rakenteeltaan siro ja pienikokoinen shetlanninponiori. Ruunikko poni kilpaili lähinnä valjakkoajossa, mutta muutamia kertoja se ilmoitettiin myös kouluratsastuskilpailuihin. Se pärjäsi valjakkoajossa hienosti ja sijoittui hyvin. Näyttelyissä Neppariini kiersi harvoin, vaikkei sen rakenteessa vikaa ollutkaan. Se oli myöhemmin suosittu jalostusori, joka sai monia hienoja jälkeläisiä.

Emänemänemä Loitsutyttö oli kaunis, 101 cm korkea kirjava ponitamma. Se kilpaili hienolla menestyksellä esteillä ja näyttelyissä. Tamman kisauran keskeytti hetkeksi influenssa, mutta sen jälkeen Tyttö oli taas elämänsä kunnossa ja jatkoi kilpailemista. Se tuli omistajalleen Kati Holmille Loitsun shetlanninponitilalta, mikä on arvostettu shetlanninponeja kasvattava siittola. Tytön suku oli hieno ja melko harvinainen, minkä takia odotukset olivat korkealla. Hienosti se kykeni myös täyttämään nämä odotukset.

© Jenna

Mini Taijat?

Faserhamin Lataya ottaa elämänsä aikana vastaan korkeintaan 6 oria. Tamma ei ole tällä hetkellä tarjolla ulkopuoliseen jalostukseen.

06.03.2009 o. Hagen v.d. Jewel (Faserhamin Lataya x TDF Little Man Tate) om. Jewel Ponies
13.08.2009 t. Celesta of Jewel (Faserhamin Lataya x Croas CRE) om. Sumppi. (VRL-09940)

Hei me voitetaan!

Kalenterissa vain sijoitukset. Loput startit nähtävissä täällä.

Esteratsastus: (65 sij.)
20.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 6/60
17.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 3/42
18.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/42
02.02.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 7/50
26.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 7/60
22.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 5/50
19.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/36
25.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 5/36
22.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 6/42
23.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60-70cm, sij. 2/30
30.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/61
23.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 6/42
25.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/36
03.02.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/80
01.02.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/100
03.02.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 4/27
27.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 2/30
31.01.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/18
15.02.2009, kutsu, ERJ, lk. 40-50cm, sij. 3/14
18.03.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 3/55
21.03.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/64
18.03.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 5/64
20.03.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 6/46
01.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/37
01.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/40
01.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 4/49
03.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 1/37
03.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 6/42
05.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 3/37
06.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/49
07.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 1/40
08.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 6/37
09.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 4/40
10.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 6/41
11.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/30
16.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 5/66
19.04.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 5/30
10.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/29
11.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/29
12.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 2/29
16.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/25
16.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/29
16.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 5/30
17.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 40cm, sij. 2/25
17.05.2009, kutsu, ERJ, lk. 60cm, sij. 2/30
06.06.2011, ERJ, kutsu, lk. 70cm, sij. 2/75
11.10.2011, ERJ, kutsu, lk. 70cm, sij. 7/59
03.11.2011, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 7/73
05.11.2011, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 8/84
06.11.2011, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/73
01.01.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 4/86
04.01.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/75
05.01.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 1/74
25.01.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/45
27.01.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 2/45
20.02.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 8/70
22.02.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/70
25.02.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 8/70
25.02.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/70
21.03.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/70
17.04.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 4/70
18.04.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 8/70
19.04.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/70
20.04.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/70
20.04.2012, kutsu, ERJ, lk. 70cm, sij. 6/70

Taijan Varustearkku:

Jewel Ponies on virtuaalitalli / Tämä on virtuaalihevonen     © Jewel Ponies 2006-2011 » Sivun alkuun

Kävijälaskuri kävijää vuonna 2011